Syyskuun kerhoiltaan kokoonnuttiin tuttuun tapaan Taidemuseon luentosalilla. Paikalla oli mukavasti 25 valokuvaharrastajaa, joiden joukossa myös kolme mahdollista uutta jäsentä, jotka olivat tulleet tutustumaan seuramme toimintaan.

Tiedotusten ja muiden yleisten asioiden jälkeen Petri Hakosalo esitteli “KYMPIN KUVAT” -osiossa kuvaamiaan ilotulituskuvia. Hän kertoi kokeilleensa eri asetuksilla ilotulitusten kuvaamista erilaisissa olosuhteissa ja paikoissa.Kuva E-MV)

Kuukauden kuvanäyttelyn aiheena oli “VESI”. Esillä oli kaikkiaan 24 kuvaa. Kolmen hengen satunnaisesti valittu raati poimi kuvien joukosta kuukauden kuvan arviointeineen ja otti esille myös muutaman kuvan ns “kunniamaininta” -nimikkeen alla. Kuukauden kuvaksi päätyi tällä kerralla Hanna Virtasen “RIEMUN PISAROITA”

Hanna_Virtanen_Riemun_pisaroita

Raadin mietteitä kuvasta:”…vauhdikas ja iloinen kuva; kuvasta ilmenee liike, vaikkei koira juoksekaan; lentävät pisarat tulevat hyvin esille; ilmeikäs koirakuva…”

Hyvin lähelle edellistä aivan kalkkiviivoille saakka raati arvioi Kimmo Naskalin kuvan “PUTOUS”

Kimmo_Naskali_Putous

Maininnan arvoiseksi raati valitsi vielä kaksi kuvaa, ensin Petri Kiipan hieno kuva, joka herätti kysymyksiä kuvan toteutuksesta ja mitä kuvassa on… Kävi ilmi, että kuvassa (macro) on Vichy-vettä lasissa tummaa taustaa vasten. Kuvan nimi “ELÄMÄN VESI”

Petri_Kiippa_Elämän_vesi

Ja vielä Martti Suomisen kuva “HAVETS SPEGEL”

Martti_Suominen_Havets_spegel

Kaikki syyskuun kuvat ovat nähtävissä tässä:

Seuraava, eli lokakuun kerhoilta torstaina 10.10. klo 18 jälleen taidemuseolla. Kuukauden kuvanäyttelyn aiheena on “RUSKA”.

Esa-Matti Vasama