Porin Kameraseuran syyskausi käynnistyi perinteisesti elokuun kerhoillassa, vaikka kesähän tuntuu vielä jatkuvan. Torstaina 15.8. paikalle oli tullut 22 “lajitoveria”. Kerhoilta pidettiin poikkeuksellisesti Studio Salama&Valon tiloissa, Eteläväylä 28:ssa (ks https://www.studiosalamavalo.fi/).  Ilta alkoi puheenjohtajan tavanomaisella info-osuudella, jonka jälkeen päästiin katselemaan ja arvioimaan kuukauden kuvia. Kuva-aiheena oli “TILA”, joka on myös Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n teemanäyttelyn 2019 aiheena. Kuvia oli 20 kappaletta. Satunnainen raati (2 hlöä) valitsi kuvien joukosta “kuukauden kuvaksi” Reino Pajarteen kuvan “TILA”. Raadin kommentteja:”erinomainen värimaailma, kuva kytkeytyy vankasti aiheeseen, myös kuvaajan vertaus merimaisema/vuoristo-/erämaamaisema tuki mainiosti aihetta, koska mainitut maisematyypit eivät loppujen lopuksi kovinkaan eroa toisistaan…” Samalla virisi myös vilkas keskustelu ilmastonmuutoksesta sen erilaisista ilmenemismuodoista…kantaa otettiin puolin ja toisin.

Reino Pajarre “TILA”

Raati toi esille myös kaksi muuta kuvaa, jotka merkitsi pelkällä + merkillä, kaiketi siis huomoitavaksi. Ensin Harri Nurmisen kuva “TILA LUONNOSSA”

Harri Nurminen “TILA LUONNOSSA”

 

Ja vielä Petri Kiipan “GIVE ME SOME SPACE”

Petri Kiippa “GIVE ME SOME SPACE!”

 

Kuukauden kuvanäyttelyn jälkeen seuran jäsen Reino Pajarre piti mielenkiintoisen esityksen hämähäkeistä ja niiden kuvaamisesta osiossa KYMPIN KUVAT (=kymmenen kuvaa, kymmenen minuuttia). Pajarre on julkaissut hämähäkeistään myös erinomaisen kirjan “Hämikki ja seitsemän verkkoa”, joka taitaa olla ainoita suomenkielisiä hämähäkkikirjoja, ks http://www.tibiale.fi/fi/H%C3%A4mikki%20ja%20seitsem%C3%A4n%20seitti%C3%A4.html

Kaikki elokuun kerhoillan kuukauden kuvanäyttelyn kuvat ovat nähtävissä tässä:

SYYSKUUN KERHOILTA TORSTAINA 12.9. jälleen tutussa paikassa PORIN TAIDEMUSEOLLA (luentosali 2.krs), KUUKAUDEN KUVANÄYTTELYN AIHEENA ON  “V E S I”,  kuvat katsellaan videotykin “ampumana” valkokankaalta.

TULEVAA OHJELMAA:

  • la 21.9. kesäkauden päätös ja syyskauden avaus, leppoisan syyspäivän viettoa, Siikarannan leirintäalue — infoa myöhemmin
  • su 29.9. opastettu retki Säterin kartanoon (Kellahti) — infoa myöhemmin
  • ABC-kurssi, ajankohta vielä avoin
  • opastus SKsL:n Teemanäyttely 2019 (TILA), tiedostojen ja vedosten lähettämisestä. Taidemuseolla viikolla 36, tarkempi info tulossa

Muistakaa: VALOKUVAUS KANNATTAA AINA” (vanha Porin Kameraseuran sanonta) Kerro kaverillesikin!

Syysterveisin E-MV